Sponsorointi

Jutta Selinin matkassa kohti olympialaisia

Ylöjärveläinen Jutta Selin on maamme valovoimaisimpia painonnoston tulevaisuuden lupauksia. Jutta on jo saavuttanut kansainvälistäkin menestystä – alle 23-vuotiaiden EM-hopeaa ja yleisen sarjan Pohjoismaiden mestaruuden.

Suomen Painonnostoliitto on valinnut Jutan neljänä peräkkäisenä vuonna ikäluokkansa parhaaksi nostajaksi.

Jutan omia tavoitteita ovat paitsi yleisen sarjan EM-mitali lähivuosina, myös onnistuminen olympialaisten painonnostolavalla. Tähtäimessä ovat jo vuoden 2024 Pariisin olympiakisat, ja tulevaisuuden maalina vuoden 2028 olympialaiset Los Angelesissa – jälkimmäiset sillä varauksella, että painonnosto pysyy olympialaisten lajivalikoimassa myös vuonna 2028.

Tavoitteille antaa mittakaavaa jo olympialaisiin yltämisen vaikeus. Tokion vuoden 2021 olympialaisiin ei edennyt yhtään suomalaista painonnostajaa. Vuonna 2016 Riossa Suomea edustivat Anni Vuohijoki ja Milko Tokola.

Jutan lähitavoitteita ovat tänä vuonna (2023) kovat tulokset yleisen sarjan EM- ja MM-kilpailuista sekä olympiakarsintakisasta.

LVI Kurikka on ylpeydellä mukana Jutan matkassa kohti kansainvälisiä painonnostolavoja

LVI Kurikka Oy ja sponsorointi

Kannustamme suomalaisia urheilijoita, mutta emme juuri tällä hetkellä etsi uusia sponsoroinnin kohteita.