

Voiko pienen taloyhtiön putkiremontti olla helppo isännöitsijälle, taloyhtiön hallitukselle ja asukkaille? Vastauksemme on kyllä. Esittelemme seuraavassa konseptimme, joka perustuu tekemiimme yli 200 rivitalon ja pienkerrostalon sekä yli 1000 omakotitalon putkiremonttiin Tampereella ja lähikunnissa.
Ratkaisu 1: Keskittyminen. Teemme remontit yhtenäisesti yksi kohde kerrallaan. Putkiremontti kestää jokaisessa asunnossa niin vähän aikaa kuin mahdollista. Viiden asunnon taloyhtiön remontin valmistumisaika on 4–6 viikkoa.
1Ratkaisu 2: Kokonaisuus. Yksikkömme on koottu siten, että putkiremontti voidaan toteuttaa kokonaan itse sisältäen myös lupia vaativat suunnittelutyöt. Ette tarvitse putkiremonttiinne kuin valvojan. Jos teillä on oma suunnittelija, teemme mielellämme projektin hänen kanssaan.
2Ratkaisu 3: Omat työntekijät. Usein putkiremonteissa käytetään eri alihankkijoita, mikä voi aiheuttaa yllätyksiä mm. aikatauluihin ja kokonaislaatuun.
Meillä omat ammattilaisemme tekevät koko putkiremonttinne – suunnittelusta LVI-töihin ja vesikalusteiden hankinnasta sähköasennuksiin. Yksi yritys ja samat yhteyshenkilöt vastaavat teille kaikesta.
Ratkaisu 4: Erikoistuminen. Yksikkömme keskittyy pienten taloyhtiöiden putkiremontteihin. Pitkäaikainen erikoistuminen tarkoittaa tehokkuutta, korkeaa laatua ja kykyä ratkaista yllättävätkin ongelmat.
LVI Kurikka tekee myös suurten kiinteistöjen putkiremontteja, mutta niistä meillä vastaavat eri asentajat.
Ratkaisu 5: Asiakaslähtöisyys. Asukkaiden ei tarvitse siirtyä pois kodistaan. Vesikatkot ovat lyhyitä. Suojaamme työn vaikutuspiirissä olevat pinnat ja kalusteet. Pidämme osaltamme asunnon siistinä. Lue lisää toimintatavastamme ja periaatteistamme sivun lopusta.
Ratkaisu 6: Kattava tuki. LVI-huoltomme palvelee teitä 24/7. Saatte jatkossa nopean avun myös äkillisiin tarpeisiinne.
Taloyhtiöiden huoltopalveluihimme kuuluvat LVI-huollon lisäksi sähköhuolto ja lämpöpumppuhuolto.
Saat vastaukset kysymyksiisi heti. Voit pyytää myös maksutonta asiantuntijatarkastusta ja arviointia taloyhtiönne putkiremontin tarpeesta ja hinnasta. Saat varmaa faktatietoa. Sekä Vilillä että Erkalla on pitkä kokemus pienten taloyhtiöiden putkiremonteista.
tai soita


Meidän ei tarvinnut selvitellä tai hankkia mitään. LVI Kurikalla on selkeä kokonaispaketti, joka toimii. Päätimmekin lopuksi tarjota Kurikan remonttiporukalle ruoat.
Raimo Jaatinen, hallituksen puheenjohtaja, As. Oy Vahveronrivi, Pirkkala
Suunnittelusta oli annettava täydet pisteet viimeistään siinä vaiheessa, kun asuntokohtaisten vesikierron sulkujen hyöty selvisi käytännössä. Kun korjausta tehtiin yhdessä asunnossa, naapureihin se ei vaikuttanut mitenkään.
Matti Bodmann, As. Oy Poukamankatu 2, Tampere.


Suurin syy LVI Kurikan valintaan oli kokonaisuus. Saimme heiltä paitsi putkityöt, myös kaiken muun suunnittelusta kirvesmiehen työhön saakka. Hintakin oli kilpailukykyinen.
Raimo Jaatinen, hallituksen puheenjohtaja, As Oy Vahveronrivi (Pirkkala)
Meille on selvää, että asiakaspalvelu on erittäin tärkeä osa työtämme. Olemme keskittyneet asiakaspalvelun onnistumiseen sisäisessä koulutuksessamme.
Hyvät käytöstavat ovat osa asiakaspalvelua. Kuuntelemme asukkaiden toiveet ja pyrimme aina löytämään niihin ratkaisut. Osaamme tervehtiä. Riisumme ulkokengät eteisessä ja puemme sisäkengät jalkaan. Suojaamme herkästi pölyttyvät pinnat. Viemme lähtiessämme kaikki remontista aiheutuneet kierrätettävät roskat kierrätykseen tai muut sekajätteen joukkoon.
” Luotettavia ja osaavia ammattilaisia, hyvä ja kohtelias palvelu. Kaikki toimi. Olemme todella tyytyväisiä.”
Matti Bodmann, As. Oy Poukamankatu 2


