”Putkiremontista ei ollut häiriötä asumiselle”

Eteisen patterista katosi lämpö. Se oli ensimmäinen merkki rivitaloyhtiö As. Oy Poukamankatu 2:n lämpöverkkoremontin tarpeesta.

– LVI Kurikan valintaa ei tarvinnut katua. Pojat tekivät siistiä sekä täsmällistä työtä. Lopputulos on huippujälkeä, se on meidän talon kaikkien asukkaiden mielipide, kertoo Mikko Houni As. Oy Poukamankatu 2:n remonteista.

Mikko ja Paula Hounin eteispatterin lisäksi muutkin asukkaat huomasivat pian pattereiden kylmenemisen. Syytä selvitettiin taloyhtiön lämmönjakohuoneesta. Koko lämpöverkosta oli kadonnut paine. Vesi oli vuotanut pois putkistosta.

Tilanteen tarkempi tutkiminen paljasti, että vuonna 1980 valmistuneen rakennuksen lämpöverkko ja patterit oli uusittava. Samalla päädyttiin myös käyttövesiputkiston uusimiseen.

LVI Kurikka oli Poukamankatu 2:n asukkaille tuntematon yritys ennen putkiremonttien kilpailutusta. Kuvassa vasemmalla Paula Houni, keskellä Sirkka-Liisa Bodmann ja oikealla Matti Bodmann.

”Remontista ei haittaa asumiselle”

As. Oy Poukamankatu 2 on neljän asunnon arkkitehtuurinen rivitaloyhtiö Tampereen Hervannassa. Koko rivitalon putkiremontit kestivät yhteensä viisi viikkoa.

– Asuimme asunnossa koko remontin ajan. Yllätyimme siitä, että remontista ei ollut meille käytännössä mitään häiriötä.

– Kaikki työntekijät siivosivat työn jäljet saman tien. Kun jotain porattiin, pojat imuroivat lattian porauspaikan alta heti.

LVI Kurikan asentajat saavat ison kiitoksen hyvästä käytöksestä koko talon asukkailta.

– Henkilökemiat kohtasivat heti, ja tunne osoittautui oikeaksi paitsi hyvän työn, myös asukkaiden huomioinnin osalta.  Kaikki työntekijät osasivat tervehtiä. He myös vaihtoivat aina ulkokengät sisäkenkiin heti eteisessä, Paula Houni sanoo.

Pinta-asennetut putkistot eivät näy huoneissa

Putkiremontin lopputulos on asunnoissa erittäin siisti. Putkistot asennettiin pinta-asennuksena, mutta ne ovat käytännössä näkymättömissä.

Yhdessä huoneessa putkien viennit kulkevat katon rajassa olevien tyylikkäiden sisustuslistojen alla, toisiin huoneisiin on tehty katon rajaan katon sävyinen paneelikotelointi.

Esimerkki Poukamankatu 2:n asunnon putkiremontista. Putkien pinta-asennus lisää turvallisuutta, mutta putket eivät näy juuri missään – kuvassa putket kulkevat kattoon sointuvan puukoteloinnin sisällä.

 

Olohuoneen patteriverkon putket pilkistävät paikka paikoin verhojen takaa, mutta sulautuvat tyylikkään valkoisina elementteinä huoneen ilmeeseen.

–  Putkia on näkyvissä ainoastaan siellä, missä se on järkevää tai pakollista, Mikko Houni arvioi.

Hounien naapuriasunossa asuva Matti Bodmann pitää putkien pinta-asennusta asukkaan kannalta hyvänä ratkaisuna.

– Jos putkistossa ilmenisi vuoto, se huomattaisiin heti. Vesi ei pääsisi valumaan talon rakenteisiin.

Hyvä suunnittelu helpotti myöhemmin tehtyjä remontteja

– Täytyy antaa erityispalaute putkiremontin hyvästä suunnittelusta, Matti Bodmann sanoo.

Suunnittelun merkitys näkyi jo vuonna 2017 asennusvaiheen ratkaisuina, mutta sen muut edut paljastuivat tammikuussa 2021 tehdyssä remontissa.

Taloyhtiössä tehtiin vuonna 2019 remontti, jossa poistettiin vahingolliselle kasvustolle altis valesokkeliratkaisu, ja se korvattiin turvallisella ja kestävällä  termokenkäratkaisulla. LVI-Kurikka osallistui tähän kokonaisprojektiin putkitöiden osalta. 

Samalla selvisi myös, mihin patteriverkon vesi oli vuonna 2017 vuotanut. Paikka oli yhden asunnon kylpyhuoneen lattian alla.

– Löydöksestä seurasi asunnon kylpyhuoneremontti, jossa LVI-Kurikka innovoi ja toteutti hienosti vesiputkien  tyylikkään uudelleensijoittelun piilottaen kaikki aiemmin ylimääräisinä näkyneet putkistot.
 
– LVI Kurikka otti patterit remontin ajaksi pois asunnosta kerrallaan ja asensi ne työn jälkeen uudelleen paikalleen. Työ oli jälleen tosi laadukasta.

– Suunnittelusta oli annettava täydet pisteet viimeistään siinä vaiheessa, kun asuntokohtaisten vesikierron sulkujen hyöty selvisi käytännössä. Kun korjausta tehtiin yhdessä asunnossa, naapureihin se ei vaikuttanut mitenkään, Matti Bodmann kertoo.

Korjauksen ajaksi kuhunkin asuntoon tuotiin liikuteltavat sähkökäyttöiset patterit. Bodmann antaa kiitettävän palautteen koko putkiremontista.

– Luotettavia ja osaavia ammattilaisia, hyvä ja kohtelias palvelu. Kaikki toimi. Olemme todella tyytyväisiä.

Yksityiskohta Poukamankatu 2:n asunnon pesuhuoneesta. Putkien asennuksessa on huomioitu katon listojen kiinnitys, joka tehtiin jälkeenpäin. Listoja ei tarvinnut katkaista putkien kohdalta.

Lisätietoa putkiremonteista

Tilaa maksuton kartoitus Pyydä tarjous putkiremontista