”LVI Kurikan rehellisyys vakuutti”

Pienet asiat yhdistyivät toisiinsa. Joku oli havainnut asunnossaan ”seisovaa hajua”. Moni oli korjaillut putkien pientä tihkumista vuosien varrella.

Vesi oli valunut suoraan maahan talon alle, mutta ei onneksi ehtinyt lainkaan talon rakenteisiin. Vuotokohtaa ei voinut nähdä talon ulkopuolelta. Kuukausittainen vedenkulutuksen seurantamme pelasti meidät varmasti isommalta vahingolta, Tampereen Hervannassa sijaitsevan Asunto Oy Kotipoukaman hallituksen puheenjohtaja Risto Rintanen kertoo.

Taloyhtiö kilpailutti putkiremontin.

Risto Rintanen (vas.), Kirsti Rintanen, Ulla Allinniemi ja Pentti Allinniemi päätyivät valitsemaan LVI Kurikan lämpöverkko- ja käyttövesiremonttien tekijäksi. Päätös ei ole kaduttanut.

 

– Kaikennäköistä kaveria kävikin esittäytymässä. Yksi sanoi, että putkiremontti on koko rivitalossa ohi yhteensä viikossa, miehiä tulee niin paljon. Toinen kertoi, että talon alla kulkeneisiin muoviputkiin voi sisälle ujuttaa uudet putket, eikä koko putkistoa tarvitse uusia, Risto Rintanen muistaa.

– Kyllä maallikkokin ymmärsi, että ei se ihan niin mene, kun haetaan laatua ja pitkäikäisyyttä, isännöitsijä Pentti Allinniemi kertoo.
 
LVI Kurikka saa kiitosta rehellisyydestään.

– Vili Matikka sanoi heti, he eivät suostu tekemään uusien putkien vetoa asuntojen komeroista maan alle lähtevien vanhojen muoviputkien sisään. Hänen mukaansa ratkaisu kuulosti talon kannalta helpolta, mutta todellisuudessa se sisälsi liian paljon riskejä sekä toteutuksen onnistumiselle että sen kestävyydelle.   Arvostimme rehellistä näkemystä, Pentti Allinniemi sanoo.

Rivitalon putkiremontti valmistui viikko ennen määräaikaa

Päätös putkiremontista tehtiin taloyhtiössä lopulta nopeasti. Urakka alkoi toukokuussa 2020 ja oli valmis kesäkuun lopussa. Aikataulu alitettiin viikolla.

Mutta mitä mieltä asiakkaat olivat itse työstä?

– Ensinnäkin siisteys ja hiljaisuus yllättivät. Asentajilla ei ollut mukanaan ainuttakaan hitsikonetta tai  kaasupulloa, Pentti Allinniemi muistaa.

– Asunto oli täysin asumiskuntoinen koko remontin ajan, Kirsti Rintanen jatkaa.

– Tämä nyt kuulostaa vähän liiankin hyvältä, mutta ei minulle tule yhtään pahaa asiaa mieleen koko remontista. Niin hyvin se meni, Pentti Allinniemi sanoo.

– Kohteliaisuus oli mukava yksityiskohta. Pojat ottivat kengät pois jalasta eteisessä ja sanoivat aina päivää. Myös siisteys pisti silmään positiivisesti, Kirsti Rintanen täydentää.

”Patterit ilmattiin sovitusti neljä kuukautta remontin jälkeen”

LVI Kurikka suunnittelee putkiremontit usein itse, mutta Asunto Oy Kotipoukaman urakan suunnittelutyöstä vastasi jo eläkkeelle jäänyt Tampereen kaupungin entinen LVI-tarkastusinsinööri Juha Brunnila, joka toimi myös urakan valvojana.

– Kaikki meni nähdäkseni suunnitelmien mukaan, Ulla Allinniemi kertoo.

Pinta-asennuksena tehdyt putkiremontit eivät juuri näy Kotipoukaman neljän rivitaloasunnon seinäpinnoilla. Putket on piilotettu mm. kotelointeihin niin, että ne eivät ole missään paikassa häiritsevästi esillä.

Pinta-asennetun putkiston suuri etu on se, että rivitaloyhtiön aiemmin kokemaa isoa vesivuotoa ei jatkossa voi tapahtua huomaamatta. Mikäli vuoto jostain syystä tapahtuisi, se havaittaisiin asunnoissa heti, eikä suuri vesimäärä ei valuisi talon rakenteisiin.

Pentti Allinniemi antaa kiitosta myös LVI Kurikan käyttämille korkealaatuisille tuotteille, mm. pattereille.

– Putket ja tarvikkeet olivat viimeisen päälle, mitään sekundatuotteita ei käytetty. Ja kun kesällä puhuttiin, että patterit on hyvä ilmata syksyllä, niin pojat tulivat ja ilmasivat patterit lämmityskauden alkaessa kuten oli sovittu.

Ainoa kehityskohde: putkien tulppaukset

Myös Ulla Allinniemi antaa kiitosta myös remontin jälkeisestä palveluasenteesta.

–  Muutama kuukausi remontin jälkeen tuli tarve uudelle hanalle. Sen asennus tehtiin veloituksetta.
 
–  Jälkikäteen Vili toi vielä meille erikseen uusia peitelistoja, jotka eivät kuuluneet urakkaan, Risto Rintanen sanoo.

Aivan haastattelun lopulla Rintanen muistaa sentään yhden pienen asian, joka voisi olla hiukan paremmin. Patterin viereen lattiaan aikanaan vanhaa putkea varten tehdyn pienen reiän peittävä tulppa on eri materiaalia kuin parketti. Kohtaa ei huomaa, jos sitä ei satu erikseen katsomaan.

–  Tuo Allinniemi nyt teki itse puusta nätin tulpan, kun hänessä on puusepän vikaa. Meidän piti tyytyä näihin muovisiin. Ymmärrän kyllä, että LVI Kurikka ei ole puualan yritys, mutta ehkä tällaisiin lattioihin voisi kehittää jonkun enemmän puun kaltaisen ratkaisun, Rintanen kommentoi hymyillen.

Lisätietoa putkiremonttien toteutuksesta:

Tilaa maksuton kartoitus tai pyydä tarjous