Teimme tämän viemäriremontin aivan Tampereen keskustassa sijaitsevaan 55 asunnon kerrostaloon. Vanha talo aiheuttaa usein yllätyksiä, ja nyt niitä löytyi myös talon liiketilassa toimivan suositun ravintola Sticky Wingersin katolta.
Remontin erityispiirteitä:
- Vanhat rakennus- ja putkipiirustukset olivat puutteelliset, koska taloa ja viemäreitä oli vuosien mittaan remontoitu lukuisia kertoja eri urakoitsijoiden toimesta.
- Vain osa viemäristöstä uusittiin.
- Häiriöt asukkaille ja ravintolalle haluttiin minimoida.
Kuinka haasteet ratkaistiin ja millainen lopputulos saavutettiin? Kysyimme asiaa sekä asiakkaalta (As. Oy Tuomiokirkonkatu 17) että remonttitiimiltä.
Asiakkaan näkökulma viemäriremontista
As. Oy Tuomiokirkonkatu 17:n hallituksen puheenjohtaja Jani Rautiainen.
Miksi viemäriremontti oli tarpeen?
– Taloon asennettiin uudet valurautaviemärit vuonna 1992. Viemäristön kuntokartoituksessa 2021 selvisi putkien heikko kunto. Kuvauksen yhteydessä tehty huuhtelu puhkaisi putken ja aiheutti vesivahingon. Jatkotutkimuksissa selvisi, että suurimmassa osassa asuntoja vaakaputket olivat hälyttävän huonossa kunnossa.
Miksi valitsitte LVI Kurikan?
– Tarjous pyydettiin useilta suurilta ja pienemmiltä toimijoilta. LVI Kurikka tutustui huolella kohteeseen ja rakenteisiin käymällä paikan päällä.
– LVI Kurikan huolellinen esityö ennen tarjousta takasi, että projektin mittakaava oli ymmärretty oikein. Meillä tarpeena ei ollut täydellinen linjasaneeraus, vaan nyt uudistettiin asunnoista pääviemäriin menevät osuudet, pystyviemärit olivat kunnossa.
– Osa muista tarjouksen tehneistä eivät tutustuneet kohteeseen paikan päällä lainkaan tai pintapuolisesti. Osa väärien oletusten perusteella tehdyistä tarjouksista oli moninkertaisia verrattuna LVI Kurikan tarjoukseen.
– LVI Kurikan tarjous oli hinnaltaan erittäin kilpailukyinen ja urakkaneuvotteluissa yhteinen näkemys projektista sekä sen haasteista ja niihin varautumisesta löytyi sujuvasti.
Mitkä asiat arveluttivat hallitustanne ennen remonttia?
– Tiesimme, ettei talomme ydinkeskustassa ole helpoin paikka tehdä viemäriremonttia. Tämä on 50-luvun talo, jossa on ahtaat tilat. Vuosikymmenien kuluessa on toteutettu monenlaisia remontteja sekä osakkaiden että taloyhtiön puolesta, ja muutosten dokumentointi on puutteellista.
– Käytännön asiat kuten jätehuolto ja pysäköinti ovat ongelmallisia rajoitetun tilan vuoksi. Remonttiryhmän pysäköintiinkin oli saatavilla vain kaksi paikkaa.
– Ymmärsimme myös, että tällaisessa vanhassa talossa aina tulee vastaan rakenteisiin liittyviä yllätyksiä ja olimme niihin varautuneet.
Kuinka viemäriremontti sujui?
– Remontti sujui erinomaisesti. Yllätyksistä huolimatta projekti pysyi aikataulussa ja budjetissa.
– Asumiseen kohdistuvat haitat olivat kiitettävän lyhyet. Itsekin olin varautunut muuttamaan remonttia pakoon kuukaudeksi, mutta viemäri- ja vesikatkot olivat niin lyhyet, ettei tarvetta muutolle ollut.
– Tiedotus sujui erinomaisesti ja asukkailta on kuulunut vain kiitosta toteutukseen liittyen
Vesikatkojen pituus?
– Vain 2 päivää asuntoa kohden. Oli iso plussa, että asunto ei ollut pois käytöstä viikkotolkulla.
– Aikataulutus oli hyvä. Toteutus tehtiin vaiheissa linja ja asunto kerrallaan. Tämän ansiosta asukkaat olivat tietoisia, milloin heidän asuntonsa olisi remontissa; kukin vaihe kertoi ennakkoon ajankohdan noin kuukauden tarkkuudella ja vaiheen alkaessa yksittäisen asunnon ajankohta tarkentui. Näin saatiin minimoitua vaikutus asukkaisiin.
Kauanko koko remontti kesti?
– Remontti aloitettiin 2022 alkusyksyllä, se tehtiin jaksoissa ja kaikki oli valmista jouluksi. Ensin remontoitiin kellareihin vaikuttavat osat, sitten raput ja lopuksi asunnot.
Mitä yllätyksiä tuli vastaan?
– Isoin rakenteellinen yllätys oli, että liiketilan katto piti uusia. Vanhan huopakaton alle oli mennyt vettä.
– Työn osalta yksi positiivinen yllätys oli, että samaan ryhmään kuului todella taitava kirvesmies, Tuomas Kantola. Häntä tarvittiin, koska putkilinjat kulkevat asuntojen wc-tiloissa niin, että niiden peittona on viistokatto. Saimme todella tyylikkäät puiset verhoukset.
Terveiset remonttitiimille?
– Oikein hyvin meni! Asukkailta on tullut pelkästään kiitosta. En ole kuullut mitään negatiivista.
– Miehet suojasivat kaikki paikat hyvin. Kaikki olivat asiallisia ja kohteliaita. Timpurikin teki katkaisut ja puun käsittelyt yhteistiloissa tai pihalla, joten niistä ei tullut yhtään sotkua tai meteliä asuntoihin.
– Miska Oja, (työnjohtaja) veti projektia hyvin. Vastaan tulleet yllätykset selvitettiin kaikki kunnialla. Tiedotuskin toimi hyvin.
Remonttitiimin näkökulma
Työnjohtaja Miska Oja, LVI Kurikka Oy
Miksi vuonna 1992 asennetut valurautaviemärit olivat jo nyt uusimiskunnossa?
– Mehän emme tehneet tuota -92 asennusta, mutta valurautaviemärin voi asentaa siten, että se ei kestä pitkään. Alkuperäinen putki on päältä ja sisältä maalattua ja pääteltyä, mutta sitä on tietenkin katkaistava tarpeen mukaan.
– Kun putki katkaistaan, sahauspinta pitää käsitellä lakalla huolellisesti. Riittää, jos käsittelyn jäljiltä jää maalaamattomaksi nuppineulan kokoinen osa. Tällöin vesi pääsee rautaan, maali alkaa kuplia ja putki ruostuu puhki ennen pitkää.
– Olemme uusineet jopa kohteita, joissa valurautaviemäröinnistä on aikaa vain 10 vuotta. Valurauta on edelleen hyvä materiaali, mutta on ehdottoman tärkeää, että se asennetaan ja työstetään oikein.
Millainen kohde Tuomiokirkonkatu 17 oli ammattilaisen silmin?
– Lähtökohtaisesti haastava – iso vanha talo, jossa oli tehty ajan saatossa korjauksia tarpeen mukaan ja eri urakoitsijoiden toimesta. Erilaisia yksittäisratkaisuja oli odotettavissa.
– Lisäksi rakenne- ja putkipiirustukset olivat puutteelliset. Niitä ei oltu päivitetty kaikkien remonttien osalta. Esimerkiksi sadevesiviemärit oli sukitettu 10–15 vuotta sitten, mutta sadevesiviemäreiden sijainnista ja sukitetuista osuuksista ei oltu dokumentoitu tarpeeksi kattavasti.
– Ensin piti tutkia, olivatko piirretyt putkistot ja muut rakenteiden osat piirretyillä paikoillaan ja täydentää kokonaan puuttuvat osat. Viemärikuvauksia tehtiin satojen metrien matkalta. Uudet suunnitelmat teki remontin suunnittelija Kari Sorola ja kuvat sekä lisäykset töiden jälkeen oma suunnittelijamme.
– Asuntokohtaisten viemäriosien ja kellarin viemäröinnin osalta työ oli todella ajankohtainen. Muutamia puhkiruostuneitakin kohtia löytyi. Pohjaviemäriä ja sadevesiviemäriä ei ollut tarpeen uusia vielä.
Mitä materiaalia käytitte ja sukitettiinko viemäreitä?
– Käytimme rosteriteräsputkia kaikkialla, mihin saimme ne asennettua. Sukitusta käytettiin tarvittaessa viemärien läpivienteihin, jotka laskeutuvat asunnoista välipohjan läpi alempaan kerrokseen. Tämä siksi, että vedeneristystä, joka oli aiemmin liitetty märkätilassa putken ulkopintaan, ei tarvinnut rikkoa.
Suurin yllätys remonttitiimin näkökulmasta?
– Ravintola Sticky Wingersin katto, jonka kävimme myös tutkimassa sadevesikaivojen tarkistuksen yhteydessä. Katolle oli asennettu vuosien mittaan useita kerroksia kattohuopaa. Vesi oli jo päässyt kermikerrosten väliin, ja vain alin huopakerros esti veden pääsyn katon rakenteisiin. Vesivahinko olisi ollut vain ajan kysymys.
– Asia ei välttämättä kuulu viemäriremontin piiriin, mutta tarkistamme tällaisiakin asioita samalla, jos huomaamme viemäreiden lisäksi muita mahdollisia riskejä taloyhtiölle.
– Kumppanimme teki ravintolaan kattoremontin, jossa uusittiin koko muutaman sadan neliön katto.
Palautteenne taloyhtiölle?
– Yhteistyö toimi todella hyvin. Meille annettiin työrauha. Kaikki asukkaatkin olivat oikein mukavia. Matkalla vastaan tulleista yllättävistä tarpeista käytiin avoin keskustelu yhteisymmärryksessä.
– Taloyhtiön kanssa oli todella helppo toimia, mikä oli meille iso plussa!
Kysy lisää viemäriremontista!
Vili Matikka
Myynti, putkiremontit: tarjouspyynnöt omakotitalot ja taloyhtiöt.
Erkka Heikkilä
Myynti, putkiremontit ja ilma-vesilämpöpumput: tarjouspyynnöt omakotitalot.